‍

‍

Et välttämättä ajattele olevasi itsensä kehittäjä, mutta todennäköisesti haluat kuitenkin kasvaa ja kehittyä jollain tapaa. Kehittymisen kohteet toki vaihtelevat ihmisillä merkittävästi: joku haluaa olla hyvä työssään, toinen harrastuksessaan ja kolmas parempi vanhempi. Jotkut haluavat olla parempia versioita itsestään kaikessa. Tieto, ymmärrys, uteliaisuus ja kyky ennustaa tulevaa kuuluvat ihmisen kognitiivisiin tarpeisiin.[1] Ne eivät ole välttämättömiä elämän kannalta, mutta luovat mielekkyyden ja täyttymyksen tunnetta.

”Vain viisaimmat ja tyhmimmät eivät koskaan muutu.” ‒ Kungfutse, filosofi

Itsensä kehittämisellä tarkoitetaan yleensä tietojen, taitojen, ajattelun ja käyttäytymisen kehittämistä. Se voidaan siten nähdä flow-tilan isän Mihaly Csikszentmihalyin termein minuuden kompleksisointina eli monimuotoistamisena. Tässä yhteydessä minuudella tarkoitetaan sekä sisäisen minäkuvan että osattujen tietojen ja taitojen kokonaisuutta. Minuus on kuin sipuli, johon kehittyy kasvun myötä uusia kerroksia. Monimuotoinen minuus syntyy kahden prosessin kautta: differentaation eli eriytymisen ja integraation eli yhdentymisen.[2] Käsitteet saattavat olla sinulle tuttuja lukion matematiikan kursseilta, mutta ihmisen tapauksessa eriytyminen tarkoittaa liikkumista kohti uutta, esimerkiksi opiskelua tai itsensä haastamista uudella tavalla. Yhdentyminen taas on asioiden sisäistämistä ja yhtenäistämistä aiemman tiedon kanssa. Mikä tahansa uusi kokemus ei siis kerry osaksi ihmisen tieto- ja taitopankkia, vaan se täytyy myös pystyä yhtenäistämään osaksi aiempaa tietämystä. Esimerkiksi onnettomuudet, väkivalta- ja sotatilanteet sekä psykoosit voivat olla voimakkaasti eriyttäviä kokemuksia, joita ihminen ei kykene yhtenäistämään, ainakaan lyhyessä ajassa.

Vahvalla eriyttämisellä voi saada aikaan kovia tuloksia, mutta se voi sosiaalisella tasolla johtaa eriytymiseen muiden ihmisten ajattelusta sekä itsekeskeisyyteen. Pelkkään yhdentymiseen keskittyvä henkilö taas on hyvin tasapainoinen, mutta jämähtänyt omaksumiinsa ajatuksiin eikä omaa halua kasvaa. Vain henkilö, joka investoi sekä eriytymiseen että yhdentymiseen, voi kestävällä tavalla monimuotoistaa minuutta ja siten kasvaa ihmisenä. Itsensä kehittäjän ihannetila on siten mahdollisimman monimuotoinen minuus, joka on silti yhtenäinen niin yksilöllisellä kuin sosiaalisella tasolla.

Flow on nopein väylä minuuden monimuotoistamiseen.

Flow tukee sekä eriyttämisessä että yhdentymisessä, koska flow’ssa ihminen haastaa itseään omilla äärirajoillaan eli eriyttää itseään maksimaalisella tahdilla. Samalla tietoisuus on järjestyksessä, eli ajattelu, tunteet ja toiminta ovat linjassa, jolloin ihminen kokee yhdentymistä ja tuntee itsensä kokonaisemmaksi niin flow’n aikana kuin sen jälkeen. Flow auttaa siis maksimoimaan sekä differentaatiota että integraatiota. Toki tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta, että flow-kokemukset vaativat palautumista, koska ne ovat lähes aina enemmän eriyttäviä kuin yhdentäviä kokemuksia. Eli flow ei kumoa fysiologisen tai mentaalisen hyvinvoinnin perusperiaatteita.

Valitsemalla tavoitteen ja suuntaamalla siihen kaiken huomionsa, voi mikä tahansa tekeminen muuttua mielekkääksi. Jokainen meistä on pienenä lapsena ollut oppimiskone, joka on janonnut uutta ja halunnut kehittyä kaikessa, koska se on tuottanut täyttymystä ja kannustanut jatkamaan uuden kokeilemista. Täyttymyksellä tarkoitetaan tässä yhteydessä onnellisuuden kokemista aktiivisesta tekemisestä, joka on linjassa omien arvojen kanssa. Csikszentmihalyi pohti teoksessaan Flow, miten yhteys täyttymyksen ja kasvun välillä katoaa monilla nuoruudessa tai aikuisena, johtuen usein oppimisen ulkoisesta ohjauksesta ja tylsistymisestä koulussa. Tällöin täyttymyksen hakeminen alkaa tuntua työläältä ja tylsältä, jonka myötä on uhkana, että nautinnoista tulee ainoa positiivisten kokemusten lähde. Siinä tapauksessa asioita tehdään enää vain ulkoisen palkinnon takia. Nautinnot ovat tärkeä asia elämänlaadulle, mutta ne eivät itsessään pysty tuottamaan kestävämpää onnellisuutta. Esimerkiksi lepo, suklaa ja seksi tarjoavat palauttavia kokemuksia ja luovat järjestystä tietoisuuteen, mutta eivät luo uutta järjestystä tietoisuudessa. Ne eivät tarjoa psykologista kasvua, eivätkä monipuolista minuutta, kuten täyttymystä tuottava tekeminen.[2] Kaikki ihmiset kaipaavat itselleen sopivia haasteita. Monien onkin arveltu päätyneen vankilaan siitä syystä, että heille ei nuorena tarjoutunut tai löytynyt tarpeeksi sopivia haasteita, jolloin niitä on haettu laitapuolen poluilta.

”Paras mahdollinen sijoitus on sijoittaa itseesi.” ‒ Warren Buffett, sijoittaja

Huomiota voi itsensä kehittämisessä ajatella psyykkisenä valuuttana, jota jokainen sijoittaa. Huomiotasi oikein sijoittamalla kerrytät psykologista pääomaa eli monimuotoistat minuuttasi. Tämä ei välttämättä tarkoita kovaa työtä ja askeettista elämää, vaan se voi yhtä lailla olla seurausta luovasta tekemisestä tai antoisasta perhe-elämästä. Flow’ta tuottavat aktiviteetit ovat tehokkain huomion sijoituskohde, sillä niiden kautta minuus monimuotoistuu nopeimmin ja kestävällä tavalla. Niiden tekeminen myös tuntuu hyvin mielekkäältä. Puhuessaan flow’sta ja onnellisuudesta laajemmassa mittakaavassa Csikzentmihalyi on korostanut, että minuuden monimuotoisuuden rinnalla tarvittaisiin yhdenmukaisia, elämänlaajuisia päämääriä. Jos päämäärä on itse asetettu ja ihminen on siihen vahvasti sitoutunut, voi yksittäisten tavoitteiden saavuttamisen sijaan koko elämästä tulla enemmän tai vähemmän flow-kokemus.[2] Tämä vaatii syvää itsetuntemusta, intohimosta toimimista ja elämän tietoista rakentamista päämäärien tavoittelun ympärille.

‍

Itsensä kehittäminen on "asennelaji". Psykologian professori Carol Dweck on laatinut tunnetun teorian, joka jakaa asenteet kahteen lajiin: muuttumattomaan asenteeseen (fixed mindset) ja kasvun asenteeseen (growth mindset). Ensimmäinen viittaa ajattelun jäykkyyteen ja ajatukseen, että ominaisuutemme ovat pääosin pysyvästi lahjakkuudella määriteltyjä. Jälkimmäinen taas on ajattelua, jossa mitään itsessä ei pidetä täysin pysyvänä ja kaikki ominaisuudet ovat kehitettävissä. Kasvun asenteesta toimiva yksilö sietää epäonnistumisia tiedostaen, että ne ovat välttämättömyyksiä kehittymisen polulla.[3] Steven Kotlerin mukaan kasvun asenne on flow’n aisapari, sillä mitä enemmän rajojaan kokeilee, sitä paremmin tuntee itselleen sopivat haasteet, ja sitä helpommin pääsee flow-tilaan.[4]

Kasvun asenne mahdollistaa sen, että flow’n saavuttaminen ei ole vain satunnainen onnenkantamoinen vaan tapa.

Isommassa kuvassa Csikszentmihalyi on jopa pohtinut, että flow olisi historian saatossa ollut ihmislajin älyllisen evoluution salaisuus. Ihmiset kykenivät täyttämään selviytymiseen ja lisääntymiseen liittyvät biologiset tarpeet jo kauan aikaa sitten, joten ne eivät selitä kaikkea lajimme kehityksessä. Csikszentmihalyin mukaan ihmiset eivät olisi jaksaneet tunti- ja päiväkausia keskittyä välittömän selviytymisen kannalta epäolennaisten taitojen ja asioiden kehittämiseen, elleivät olisi kokeneet niiden myötä flow’ta ja halunneet tavoitella lisää tätä kokemusta. Tämä jatkuva itsensä haastaminen ja siitä täyttymyksen saaminen taas olisi johtanut siihen, että ihmiset olisivat kymmenien tuhansien vuosien aikana kehittyneet lajina älyllisesti merkittävästi eteenpäin.[2] Flow'n voi siten ajatella olevan tärkeä osatekijä ei vain yksilöllisen vaan myös yhteiskunnallisen kehityksen taustalla.

‍

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

‍

Lähteet

[1] Koltko-Rivera, Mark, 2006. “Rediscovering the Later Version of Maslow’s Hierarchy of Needs: Self-Transcendence and Opportunities for Theory, Research, and Unification”. Review of General Psychology 10(4), 2–317.

[2] Csikszentmihalyi, Mihaly 2008. Flow: Psychology of Optimal Experience. Harper Perennial.

[3] Dweck, Carol 2006. Mindset: The New Psychology of Success. Random House.

[4] Kotler, Steven 2014. The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. New Harvest.

‍

‍

Stressistä puhutaan lähes ainoastaan negatiivisena asiana, mutta osa sen huonosta maineesta ei kuitenkaan ole täysin ansaittua, koska stressillä on tärkeä merkitys elämässämme esimerkiksi asioiden ja muutosten tekemiseen motivoitumisessa.[1] Sopiva määrä kuormitusta ja stressiä auttaa kehittymään sekä fyysisesti että mentaalisesti. On hyvä muistaa, että esimerkiksi painovoima tuottaa kuormitusta ja ilman sitä kehomme eivät olisi näin vahvoja ja kestäviä. Vain viikko avaruudessa saa NASA:n mukaan astronautit menettämään kaksikymmentä prosenttia lihasmassastaan.[2] Samalla tavoin henkinen stressi kehittää meitä mentaalisesti kestämään todellisuuden tarjoamia haasteita.

‍

Yerkes-Dodsonin laiksi kutsuttu malli jakaa stressin miellyttävältä tuntuvaan positiiviseen stressiin eli eustressiin ja ahdistavalta tuntuvaan negatiiviseen stressiin eli distressiin.[3] Käänteisen U-kirjaimen muotoisen käyrän vasemmassa laidassa stressitaso on matala ja niin on suorituskykykin, koska haaste puuttuu. Käyrän oikeassa laidassa stressitaso on korkea ja suorituskyky matala, johtuen esimerkiksi liian vaikeasta tehtävästä tai ahdistuksesta. Käyrän keskikohdassa tehtävät ovat haastavia, mutta niihin kyetään vastaamaan, jolloin huipussaan oleva positiivinen stressi toimii suorituskykyä parantavasti.[4] Tällä on yhteys flow-tilaan, sillä flow kulkee yhtä matkaa positiivisen stressin kanssa. Haaste on optimaalisessa suhteessa osaamiseen, kun positiivinen stressi on huipussaan.[5] Flow’n tavoittelun ensimmäisen vaiheen eli ponnistelun tavoite onkin maksimoida positiivisen stressin määrä.[6]

Pakene tai taistele -tilassa oleva on ratkaisukeskeinen, mutta putkiaivoinen.

Positiivinen ja negatiivinen stressi kulkevat rinta rinnan, mutta ne aiheutuvat eri syistä. Positiivisen stressin puolella ollaan flow’n ja mielekkään haasteen parissa. Negatiivisen stressin ääripäässä ihminen on pakene tai taistele -tilassa, joka on kehittynyt fyysisiin uhkiin vastaamiseksi ja aktivoituu pelko- ja stressireaktioista. Sen tuottama vireys ei tutkimusten mukaan ole sama asia kuin haasteeseen vastaamisesta syntyvä, sillä pakene tai taistele -tilassa oleva ihminen on kyllä ratkaisukeskeinen, mutta ratkaisumallit ovat erittäin rajatut. Toimintaa tuossa tilassa voi kutsua ”putkiaivoiseksi” ja havainnointia ”putkinäköiseksi”. Tilan tavoite on saada ongelma ratkaistua mahdollisimman nopeasti tilanteesta selviämiseksi. Tämä oli hyvä ominaisuus esi-isillemme viidakossa ja savannilla, mutta tietotyössä siitä on lähinnä vain haittaa.[7]

‍

‍

Aivotutkija Minna Huotilainen on kirjassaan Tunne aivosi jaotellut ihmisen mielentiloja aktiivisuuden ja myönteisyyden akseleille U-kirjaimen muotoiseksi käyräksi. U-kirjaimen pohjalla on nukkuminen neutraalina ja passiivisena tilana. U-kirjaimen vasemman sakaran kärjessä on aktiivisena ja kielteisenä taistele tai pakene -tila, kun taas oikean sakaran kärjessä on aktiivisena ja myönteisenä virtaustila eli flow.[7] Taistele tai pakene -tila optimoi henkiinjäämistä, kun taas virtaustila optimoi taidon, tekemisen, oivaltamisen, oppimisen, aikaansaamisen ja osaamisen käyttöä.[8] Ihminen on joko enemmän negatiivisen stressin eli pakene tai taistele -tilan puolella tai sitten positiivisen stressin ja flow’n puolella. Flow on siis positiivinen stressitila.

Ei ole yksiselitteistä, milloin jokin haaste tuottaa positiivista ja milloin negatiivista stressiä. Siihen vaikuttavat haasteen ohella hetken vireystila, keskittymiskyky ja mieliala. Emme myöskään voi valita kaikkia haasteita elämässämme tai vaikuttaa niihin joka hetki. Molemmat stressin muodot ovat tärkeitä ja tarpeellisia motivaattoreita. On tärkeää oppia tunnistamaan näiden kahden stressin ero omalla kohdalla ja toimimaan sitä kautta tilanteisiin sopivasti: joskus on aika puskea, toisinaan rauhoittua. Mitä enemmän pystyy kohtaamaan stressiä kuormittumatta liikaa, sitä paremman resilienssin eli muutosjoustavuuden saa kehitettyä.[5]

”Suurin aseemme stressiä vastaan on kyky valita ajatuksensa.” ‒William James

Yhtä lailla tärkeää on osata suhtautua stressiin ja kyetä vaihtamaan ajattelun näkökulma negatiivisesta positiiviseksi. Tutkimusten mukaan stressin välttely ei juuri motivoi ihmisiä. Stressin valjastaminen voimavaraksi ja stressaavan tilanteen kokeminen haasteena sen sijaan ovat hyvin motivoivia ajatusmalleja.[9] Nobel-palkittu kemisti Ilya Prigogine on käyttänyt käsitettä dissipatiivinen rakenne järjestelmistä, jotka kykenevät muuttamaan kaaoksen järjestelmälliseen toimintaan suuntautuvaksi energiaksi.[10] Myös ihmisen psyyke on tällainen järjestelmä, sillä minän eheys riippuu kyvystä antaa negatiivisille tapahtumille positiivisia merkityksiä. Tämä tapahtuu mielen dissipatiivisten rakenteiden, kuten rohkeuden, kestävyyden ja sitkeyden avulla. Flow-teorian isän Mihaly Csikszentmihalyin mukaan juuri nämä rakenteet auttavat kääntämään kielteiset tapahtumat flow’n lähteiksi. Parhaimmillaan stressi voi siis toimia voimavarana flow’n saavuttamiseksi, mutta se vaatii kykyä vaihtaa näkökulmaa, uskoa omiin kykyihin ja huomion keskittämistä itsen sijaan ulkoisiin tekijöihin.[11] Käytännön esimerkkinä tästä voi pitää startup-yrityksiä, joiden olemassaolo saattaa olla jatkuvasti vaakalaudalla, mutta paineen alle hautautumisen sijaan tilanne toimii voimavarana startup-yrityksen työntekijöille ja omistajille.

Yksi tapa ajatella työhön liittyvää stressiä on jakaa työn vaatimukset esteisiin ja haasteisiin. Esteet, kuten työntekoa estävät häiriöt, tuottavat rasitusta ja voivat johtaa ylikuormittumiseen, kun taas haasteet voivat toimia positiivisella tapaa flow’n virittäjinä. Korkean työkuorman on havaittu edistävän flow-tilaa ja toimivan jopa loppuunpalamisia ehkäisevästi, kun työnteon resurssit ovat kunnossa. Kun työ on omaehtoista, kykyjä vastaavaa ja yhteisöllistä, ei kovakaan vaatimustaso johda ylikuormitukseen. Päinvastoin: matala vaatimustaso on edellä kuvatussa tilanteessa jopa korkeaa vaatimustasoa kovempi riskitekijä kuormittumisen kannalta, sillä nykyään työelämässä tunnetaan myös tylsistymisestä johtuva loppuun palaminen eli boreout.[5,10,12]

Stressiin kytkeytyvänä haasteena työn flow’n kannalta on se, että eniten flow’n tarpeessa olevat kokevat sitä vähiten. Pitkittynyt ja jatkuva stressi voi johtaa uupumiseen, joka heikentää unta, vireystilaa ja keskittymistä sekä muuttaa ajattelua negatiivisemmaksi. Juuri uupuneille flow’n kokeminen voisi olla voimaannuttavinta ja kannustavinta, mutta heillä on siihen huonoimmat edellytykset. Organisaatioiden ja työntekijöiden itsensä kannattaa kiinnittää huomiota uupumuksen tunnusmerkkeihin, kuten jatkuvaan väsymykseen, kyynisyyteen ja itsetunnon laskuun, jotta uupumiset voitaisiin välttää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

‍

Stressi on siis kaksiteräinen miekka. Se voi yhtä lailla olla ystävämme ja ajaa meitä eteenpäin tai sitten ylikuormittaa meidät kauas flow-tilasta. Onneksi stressi ei kuitenkaan ole mikään satunnainen luonnonvoima, vaan voimme vaikuttaa siihen merkittävästi itse. Siksi on hyvä pohtia omaa suhdettaan stressiin, oppia tunnistamaan sopiva määrä stressiä omalla kohdalla ja pyrkiä valjastamaan stressi vihollisen sijaan liittolaiseksi.

‍

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

‍

Lähteet

[1] Souders, Beata 2019. “Flow at Work: The Science of Engagement and Optimal Performance. Positivepsychology.com.

[2] NASA Information 2018. “Muscle Atrophy”. Nasa.gov.

[3] Yerkes, Robert & Dodson, John 1908. “The Relation of Strength of Stimulus to Rapidity of Habit Formation”. Journal of Comparative Neurology and Psychology 18, 459-482.

[4] Saksvik, Per 2017. Constructive Stress. In the Positive Side of Occupational Health Psychology. Springer.

[5] Dahlke, Jeffrey 2015. “Fitting Flow: An Analysis of the Role of Flow Within a Model of Occupational Stress”. All Theses, Dissertations, and Other Capstone Projects 386.

[6] Davies, Anna ym. 2011. Future Work Skills 2020. Institute for the Future.

[7] Huotilainen, Minna & Peltonen, Leeni 2015. Tunne Aivosi. Otava.

[8] Huotilainen, Minna & Moisala, Mona 2018. Keskittymiskyvyn elvytysopas. Tuuma.

[9] McGonigal, Kelly 2015. The Upside of Stress: Why stress is good for you (and how to get good at it). Ebury Digital.

[10] Prigogine, Ilya 1980. From Being to Becoming: Time and Complexity in the Physical Sciences. W.H. Freeman.

[11] Csikszentmihalyi, Mihaly 2008. Flow: Psychology of Optimal Experience. Harper Perennial.

[12] Udemy for Business 2016. Udemy Workplace Boredom Study. Research.udemy.com.

Käsittelimme Aivot ja flow-sarjassa aiemmin aivojen rakennetta ja aivoaaltoja. Nyt olisi vuorossa saagan viimeinen osa eli flow'n välittäjäaineet. Tätä lukiessa on hyvä pitää mielessä, että aivojen toiminta ja tutkiminen on erittäin monimutkaista ja seuraavissa sisällöissä on jonkin verran yksinkertaistuksia. Tämä siksi, että jo näin yksinkertaistettunakin termejä vilisevä teksti ei muuttuisi liian raskaaksi tai liikaa neurotieteen syövereihin sukeltavaksi.

Neurokemia eli välittäjäaineet

Välittäjäaineet ovat molekyylejä, jotka vahvistavat tai rajoittavat signaaleja aivojen hermosolujen välillä. Ne vaikuttavat merkittävästi mielialaan ja kognitiiviseen suorituskykyyn. Päihdyttävien aineiden vaikutukset perustuvat pitkälti vaikutuksiin juuri välittäjäaineissa. Päihteet eivät itsessään luo hyvän olon tunnetta vaan yleensä niiden vaikutuksesta syntyvä välittäjäaineiden cocktail.

Flow on siitä harvinainen tila, että sen yhteydessä erittyy viittä merkittävää välittäjäainetta: noradrenaliinia, dopamiinia, anandamidia, endorfiinia ja serotoniinia.[1] Ryhmäflow’ssa joukkoon voi liittyä kuudenneksi mukaan myös oksitosiini. Useimmat päihdeaineet vaikuttavat merkittävästi vain yhteen tai kahteen välittäjäaineeseen. Flow’n vaikutus on siis väkevä.

Välittäjäaineiden jaottelu ei ole yksioikoista, sillä lähes kaikkia niitä on kierrossa jatkuvasti. Niiden määrä kuitenkin vaihtelee, ja niiden tasojen nousu voidaan yhdistää flow’n eri vaiheisiin.

‍

‍

Ponnisteluvaiheessa ennen flow’ta erittyy kortisolia ja noradrenaliinia, joiden takia ponnistelu tuntuu kuormittavalta. Kortisoli on hormoni, joka nostaa vireystilaa ja parantaa keskittymistä. Sen määrä kehossa kasvaa stressin yhteydessä, joten sitä kutsutaan stressihormoniksi. Pitkäkestoisesti kohonnut kortisolitaso onkin haitallista, mutta pääosin kortisoli on hyödyllistä, sillä se auttaa esimerkiksi nousemaan ylös aamulla ja vastaamaan elämän haasteisiin. Noradrenaliini taas on stimuloiva välittäjäaine, joka valmistaa kehoa ja mieltä haasteisiin parantamalla keskittymistä ja huomiokykyä. Sen vaikutus tuntuu käytännössä joko ahdistuksena tai innostuksena. Suorituskyvyn kannalta noradrenaliini mahdollistaa sen, että aivot kykenevät vastaanottamaan enemmän informaatiota.[1,2]

Rentoutusvaiheessa palaamme välittäjäaineiden osalta aiemmin artikkelissa Flow’n vaiheet esiteltyyn pointtiin, että rentoutuksen metodi ei olisi tärkeä, vaan sen viesti aivoille. Molekyylitutkimus osoittaa, että rentoutuksen myötä aivot vapauttavat typpioksidia, joka "huuhtoo" kortisolia ja noradrenaliinia pois kierrosta sekä edistää dopamiinin ja endorfiinien tuotantoa.[1,3] Typpioksidi on kaasumuotoinen viestimolekyyli, joka laajentaa verisuonia sekä parantaa hapen- ja verenkiertoa. Verisuonitaudeista ja erektiohäiriöistä kärsiville suunnatut nitrot ja Viagra pohjautuvat juuri typpioksidin vapauttamiseen. Ulkoisesti otettujen lääkeaineiden teho on kuitenkin rutkasti luonnollista typpioksidin eritystä suurempi, joten flow’ta tietotyössä tavoittelevan ei tarvitse pelätä spontaaneja erektioita työpaikalla.[4]

Flow-tila nostaa suorituskykyä ja tuottaa hyvää oloa.

Flow-tilaan pääsemisen myötä erittyy dopamiinia, anandamidia ja endorfiineja. Dopamiini on innostukseen, uteliaisuuteen ja palkitsevuuteen liittyvä välittäjäaine, joka parantaa huomiokykyä ja nostaa sykettä ja verenpainetta. Se parantaa hahmontunnistusta eli kykyä yhdistää saatu tieto aiempaan tietämykseen ja sitä kautta kykyä käsitellä informaatiota.[1] Ihminen saa pienen purskauksen dopamiinia esimerkiksi saatuaan jotain aikaan tai saadessaan tykkäyksen kuvalleen sosiaalisessa mediassa. Dopamiini liitetään julkisessa keskustelussa usein suoraviivaisesti nautintoon kuten seksiin ja päihteisiin, mutta se ei ole yksin vastuussa nautinnon tunteesta, vaan se ennemminkin saa aivot kiinnittämään huomiota tilanteeseen ja mahdolliseen nautintoon. Dopamiini kuitenkin liittyy riippuvuuksiin siten, että se parantaa oppimista ja palkitsevan käytöksen toistamista, oli käyttäytyminen sitten pitkällä tähtäimellä hyödyllistä tai haitallista.[5]

Anandamidi on sisäsyntyinen kannabinoidi, joka nostaa mielialaa, laajentaa verisuonia sekä vähentää kipua ja pelkoa. Se liittyy myös luovuuteen ja lateraaliseen ajatteluun. Jälkimmäinen tarkoittaa niin sanottua laatikon ulkopuolelta ajattelua, jossa asioita tarkastellaan eri näkökulmista suoraviivaisen järkeilyn sijaan.[6] Anandamidi siis laajentaa aivojen tietokantaa, josta tietoa haetaan ja yhdistellään.[7]

Endorfiinit taas ovat sisäsyntyisiä opiaatteja, jotka lievittävät kipua ja tuottavat nautintoa. Niitä vapautuu esimerkiksi liikunnan, seksin, nauramisen ja itselle mieluisan musiikin kuuntelun yhteydessä. Monesti endorfiinit liitetään urheiluun ja endorfiinihumalaan, joka tunnetaan nimellä runner’s high. Nykytiedon valossa keveän olon ja kivun vähenemisen tuottaa pikemminkin anandamidi.[8] Anandamidi on merkittävä tekijä myös kepeyden ja rentouden tunteessa, jota kannabiksen käyttäjät usein tavoittelevat. Kestävyysurheilun ja pössyttelyn harrastajilla on siis enemmän yhteistä kuin he äkkiseltään ajattelisivat ‒ heidän käyttämät mekanisminsa vain ovat erilaiset.

Palautumisvaiheessa erittyy serotoniinia, joka on hyvän olon välittäjäaine. Serotoniini on eräänlainen onnellisuuskemikaali, jonka alhainen taso on yhteydessä masentuneisuuteen ja alakuloisuuteen. Monet masennuslääkkeet vaikuttavat juurikin serotoniinitasoihin.[9] Palautumisvaiheessa voi ryhmäflow’n tapauksessa erittyä myös luottamuskemikaaliksi kutsuttua oksitosiinia, joka on ihmissuhteisiin, läheisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvä välittäjäaine. Sen tuottamiseen ei kuitenkaan välttämättä tarvita fyysistä kosketusta, vaan pelkkä asioiden tekeminen yhdessä voi tuottaa oksitosiinia.[10]

‍

Yhteenveto

Flow-tilassa suorituskyky siis paranee, koska aivot voivat vastaanottaa enemmän informaatiota (kortisoli, noradrenaliini) ja käsitellä sitä nopeammin (dopamiini). Aivojen käytössä on myös laajempi tietokanta (anandamidi). Lisäksi olo tuntuu hyvältä sekä flow’n aikana (dopamiini, anandamidi, endorfiinit) että sen jälkeen (serotoniini, oksitosiini).[1]

‍

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

‍

Lähteet

[1] Kotler, Steven 2014. The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. New Harvest.

[2] Rang, Humphrey ym. 2014. Rang & Dale's Pharmacology Eighth Edition. Churchill Livingstone.

[3] Cannon, Walter Bradford 1925. Bodily changes in pain, hunger, fear, and rage: An account of recent researches into the function of emotional excitement. Martino Fines Books.

[4] Röszer, Tamas 2012. The Biology of Subcellular Nitric Oxide. Springer.

[5] Robinson Terry. & Berridge Kent 1993. “The neural basis of drug craving: an incentive-sensitization theory of addiction". Brain Research Reviews 18(3), 247–291.

[6] De Bono, Edward 1971. The Use of Lateral Thinking. Intl Center for Creative Thinking.

[7] Kotler, Steven 2019. Mapping Cloud Nine: Neuroscience, Flow, and the Upper Possibility Space of Human Experience. Sounds True.

[8] Dietrich, Andre & McDaniel, William 2004. “Endocannabinoids and exercise”. British Journal of Sports Medicine 38(5), 536-541.

[9] Cowen, Philip & Browning, Michael 2015. “What has serotonin to do with depression?” World Psychiatry 14(2), 158-160.

[10] Keeler, Jason ym. 2015. “The neurochemistry and social flow of singing: bonding and oxytocin”. Frontiers in Human Neuroscience 9, 518.

‍

‍

Aivot ja flow -sarjan ensimmäisessä osassa käsittelimme neuroanatomiaa eli aivojen rakennetta, nyt puidaan aivoja sähkön eli aivoaaltojen näkökulmasta.

Neuroelekrisiteetti eli aivoaallot

Aivojen neuronit eli hermosolut viestivät toisilleen sähköisillä hermoimpulsseilla, jotka muodostavat eritaajuisia sähköisiä aivoaaltoja. Aivoaallot on jaoteltu taajuuden mukaan delta-, theta-, alfa-, beta- ja gamma-aaltoihin. Delta-aallot (0,5‒4 hertsiä) ilmenevät syvän unen aikaan, ja theta-aallot (4‒8 hertsiä) liittyvät kevyeen uneen tai syvään meditaatioon. Alfa-aallot (8‒12 hertsiä) liittyvät rentoon ja mahdollisesti passiivisempaan tilaan, kuten television katseluun. Suurimman osan valveillaolostamme vietämme beta-aalloilla (12‒30 hertsiä), jotka ilmenevät tietoisen ja aktiivisen tekemisen, kuten keskustelun tai työnteon aikana. Viimeisenä ovat harvinaiset gamma-aallot (25‒100 hertsiä), jotka liittyvät luoviin oivalluksiin. [1]

‍

On hyvä muistaa, että aivot eivät ole yhtenä hetkenä esimerkiksi vain theta-aalloilla ja toisena hetkenä pelkästään alfa-aalloilla. Aivoissamme tapahtuu jatkuvasti niin paljon, että erilaiset aivoaallot limittyvät keskenään. Sillä on kuitenkin merkitystä, mitä aivoaaltoja aivoissamme kullakin hetkellä pääosin esiintyy. Pääosin theta-aalloilla oleva kokee mielensä levolliseksi, kun taas korkeilla beta-aalloilla oleva stressaantuneeksi. [2]

Aivoaallot määrittyvät vahvasti ympäristön ja ulkoisten ärsykkeiden kautta, mutta niihin voi kuitenkin vaikuttaa suhtautumisellaan ja toiminnallaan. Esimerkiksi jatkuva kiireen korostaminen ja hötkyily suuntaa aivoja kohti korkeampia beta-aaltoja. Toisin sanoen, jos stressaa tällä hetkellä, stressaa todennäköisemmin kaikesta seuraavassakin hetkessä, koska on ajanut aivonsa ylikierroksille. Optimistinen ja sopivan rento elämänasenne taas suuntaavat aivoaaltoja matalammille taajuuksille. Lisäksi etenkin keskittymismeditaation on tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä ihmisten kykyyn päästä theta- ja alfa-aalloille myös arjessa. [3]

Flow mahdollistaa Heureka- ja Ahaa-hetkiä.

Yleisesti ottaen aivoista voidaan sanoa, että mitä enemmän niissä muodostuu yhteyksiä toisistaan kaukaisten hermosolujen välille, sitä luovempia ovat myös ajattelun lopputuotokset. Gamma-aallot ovat aivoaaltoja, jotka ilmenevät vain kaukaisten, uusien aivoyhteyksien aikaan. Legendaariset heureka- ja ahaa-hetket tapahtuvatkin juuri gamma-aaltojen yhteydessä.[4] Aivotutkimuksen kentällä on teoretisoitu, että gamma-aallot tapahtuisivat vain theta-aaltojen yhteydessä, ja koska flow-tila vie aivoja theta-aaltojen suuntaan, niin on spekuloitu, että flow'ssa oltaisiin herkempiä kokemaan gamma-aaltoja ja sitä kautta myös läpimurtoajatuksia. Tämä on yksi mahdollinen selitys sille, miksi flow on niin luovuutta edistävä tila. [1]

Aivoaaltojen aktiivisuus myötäilee flow’n eri vaiheita (blogi vaiheista). Ponnisteluvaiheessa ilmenee eniten beta-aaltoja, sillä ponnistelu on stressaavaa ja vaatii runsaasti tietoista itsensä haastamista. Rentoutusvaiheessa aivot siirtyvät enemmän alfa-aaltojen suuntaan. Flow’ssa aivot siirtyvät alfa- ja theta-aalloille, joista jälkimmäisten yhteydessä ilmenee myös gamma-aaltoja. Palautumisvaiheessa eli käytännössä syvässä unessa ollaan delta-aalloilla. Flow’sta voi toki palautua myös päivän aikana, mutta syvempi taitojen kehittyminen ja kokonaisvaltaisempi palautuminen tapahtuu unen aikana.

Huippusuorituskyky syntyy rauhallisuudesta.

Flow on siinä mielessä poikkeava aktiivisen tekemisen tila, että silloin aivoaallot ovat beta-aaltojen sijaan pääosin alfa- ja theta-aaltojen rajalla. Pääsyynä tähän on aivojen etulohkon toiminnan väheneminen, jonka myötä aivot siirtyvät rauhallisemmille taajuuksille.[5] Pelkästään aivoaaltoja tarkastelemalla ei siis välttämättä voisi sanoa, onko kyseinen yksilö päiväunilla vai syvässä flow-tilassa laskemassa lumilaudalla jyrkkää rinnettä perässään massiivinen lumivyöry.

Samoin kuin aivoanatomiassa, aivoaaltojenkaan tapauksessa korkea aktiivisuus ei ole yhteydessä huippusuorituskykyyn. Vanha uskomus siitä, että käyttäisimme normaalisti vain kymmenen prosenttia aivojemme kapasiteetista ja huippusuorituksen aikana enemmän, kääntyy itse asiassa päinvastoin. Useimmissa tapauksissa huippusuorituksen edellytyksenä on etuaivolohkon vähäinen aktivaatio ja rauhallinen mieli.

Eli lähtökohtana lähes mihin tahansa aktiviteettiin kannattaa hakea ensin rentoa kehoa ja tyyntä mieltä.

‍

Tämä teksti oli ote kirjasta Flow-tila -Tietotyön viisain vaihde.

‍

Lähteet

[1] Kotler, Steven 2014. The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. New Harvest.

[2] Lagopoulos, Jim ym. 2009. “Increased Theta and Alpha EEG Activity During Nondirective Meditation”. The Journal of Alternative and Complementary Medicine 15 (11), 1187-1192.

[3] Rang, Humphrey ym. 2014. Rang & Dale's Pharmacology Eighth Edition. Churchill Livingstone.

[4] Jackson, Susan & Eklund Robert 2002. ”Assessing flow in physical activity: The flow state scale-2 and dispositional flow scale-2”. Journal of Sport & Exercise Psychology 24(2), 133-150.

[5] Kotler, Steven 2019. Mapping Cloud Nine: Neuroscience, Flow, and the Upper Possibility Space of Human Experience. Sounds True.