Tulisiko työelämän siirtyä neljän päivän työviikkoon?

En yleensä tartu ajankohtaisiin asioihin, koska en seuraa niitä kovin aktiivisesti. Yritän pysyä ajattomien asioiden parissa, jotka ovat olennaisia ajasta riippumatta. Muutamilta viikkokirjeen lukijoilta tuli kuitenkin toiveita ottaa kantaa neljän päivän työviikkoon, niin tässäpä olisi 🙂

Yksinkertaisuuden vuoksi en ota kantaa brittitutkimukseen tai käsittele tuoreita keskusteluja - annan kantani niin kuin olisin antanut sen pari viikkoa sitten. Käsittelen myös työelämää yhtenä kokonaisuutena, otan kantaa vain tietotyöhön ja mustavalkoistan kysymyksen tähän:Tulisiko työelämän siirtyä neljän päivän työviikkoon?

Vastaukseni on Ei.

Ymmärrän mitä muutoksella oltaisiin hakemassa. Aie on hyvä. Mutta kun puhutaan laajemmin työelämästä ja nimenomaan tietotyöstä, niin työaika ei ole se, mitä tulisi ensimmäisenä muuttaa.

Työelämän ongelma on kuormitus, josta ei kyetä palautumaan. Suoraviivaisesti voisi ajatella, että kuormitus on suorassa suhteessa työaikaan, mutta olisipa haaste niin yksinkertainen. Mikäli ainoastaan työaikaa muutettaisiin muun pysyessä ennallaan, voi työajan vähentäminen joidenkin kohdalla vain pahentaa tilannetta.

Ensinnäkin tulisi muuttaa työn organisointia. Ei viisi työpäivää suomalaisilla työajoilla ole lähtökohtaisesti ylikuormittavaa, mutta jos työ on itsensä ja yhteisön johtamisen tasolla organisoitu päin persettä, niin sitten on.

Monien työssä on liian vähän aikaa keskittyä varsinaiseen työhön ja aika menee “overheadiin” eli koordinointiin, selonluontiin ja palaveeraamiseen. Ihmiset viettävät töissä enemmän aikaa töistä puhuen kuin töitä tehden, koska organisaatiot ovat ahmineet itselleen liikaa projekteja - tai ainakin osallistaneet yksilöitä liian moneen projektiin. Kun yhdellä henkilöllä alkaa olla yli kymmenen projektia niin iso osa resursseista menee kokonaisuuden hahmottamiseen ja kontekstien vaihtamiseen. Työssä on liikaa metatyötä.

Toisekseen työssä on myös liikaa epämäärää eli sitä ettei tiedetä mitä, miten, milloin ja kuka tekee. Epämäärä ei näy tuotoksena missään “viivan alla”, mutta se kuluttaa resursseja. Liiallinen sälä kuormittaa, ja se on vahvasti sidoksissa metatyön määrään. Se myös ajaa ihmiset reaktiivisiksi ja toimimaan pakene tai taistele -tilasta, joka itsessään lisää työn kuormittavuutta.

Omien havaintojeni pohjalta sanoisin, että monilla ylikuormittuneilla työntekijöilllä nimenomaan metatyö ja työn epämäärä vievät työn kokonaiskuorman ylikuormittavan puolelle, vaikka varsinainen ydintyön määrä on hallittavissa.

Toki sitten on tapauksia, joissa työn määrä on puhtaasti liian korkea, jolloin sitä tulee alentaa. Jokaisella yksilöllä on piste, jonka jälkeen mitä enemmän hänelle laitetaan töitä, sitä vähemmän hän saa aikaiseksi. Isossa kuvassa tarraisin kuitenkin ensimmäisenä metatyöhön ja työn epämäärään ennen kuin muuttaisin suoraa työkuormaa.

Neljän päivän työviikko tai 30h viikko voi yksilö- ja yhteisökohtaisesti olla hyvinkin toimiva ratkaisu, mutta se ei itsessään ratkaise hyvinvointihaasteita, ellei olla valmiita tekemään monia muita toimia.

Tässäpä nopea, intuitiivinen kantani asiaan.

- Jussi