Haluamme auttaa sinua pääsemään flow'hun. Saat kirjeessä viikottain vinkkejä, työkaluja ja näkökulmia miten työskentelet viisaasti, virtaavasti ja valmentavasti.
Maistiaisena ja introna sisältöihimme saat samalla 16-sivuisen Viisaan työn oppaan.
“Onko pitänyt kiirettä?”
Tuttu lause, jolla myyjät aloittavat usein myyntipuhelunsa, kuvaa hyvin kiireen asemaa arjessamme. Työelämässä kiire on kuin sää - sillä on helppo löytää yhteinen rajapinta toisen ihmisen kanssa. Niinpä sillä lämmitellään keskustelua, vaikka kiire ei itsessään ole kovin positiivinen asia. Tekemisen määrään voi hyvin liittyä positiivisiakin asioita, kuten se, että yrittäjällä riittää työtä ja tilauksia. Nyt kuitenkin puhun kiireestä ahdistavana tunteena siitä, että tekemistä on enemmän kuin aikaa tekemiselle.
Nykytyöelämä on täynnä kiirepuhetta. Vielä viime vuosikymmenen alussa kiire oli jopa statuskysymys - niin myös itselleni. Kiireys kertoi, että olet tärkeä. Onneksi työhyvinvoinnin korostumisen myötä sillä ei juuri enää kehuta, koska se on omiaan ylläpitämään kiireen kulttuuria.
Sanakirjamääritelmän mukaan kiire on yksi modernin ihmisen uskonnoista. Se on yliluonnollinen voima, joka on ympärillämme ja vaikuttaa elämäämme. Emme voi näyttää missä kiire on, mutta uskomme siihen kollektiivisesti. Yritysten käytävillä ja digiviestimissä kiertävät kiiresaarnaajat saavat nekin kiireisiksi, keillä ei kiirettä alunperin ollut.
Kertoo paljon työelämästämme, että monissa työpaikoissa työntekijät eivät kehtaa myöntää ettei heillä ole kiirettä. Kiireettömyyden näkeminen laiskuutena kertoo omaa kieltään siitä, kuinka perinteiset kovan työnteon asenteet ovat jalkautuneet tietotyöhön. Ajattelutyössä väkisin puskeminen ei kuitenkaan toimi kuin hetkittäisinä sprintteinä akuuttien tulipalojen aikaan. Nykyään työn laatu on yhtä kuin ajattelun laatu, eikä kiireessä ole aikaa tai tilaa ajatella laadukkaasti, saati mahdollisuutta päästä flow’hun.
Yritykselle, jossa vallitsee kiireen kulttuuri, työn laatu ei ole prioriteetti.
Kiireen kulttuuri on harvoin tietoinen päätös. Vuosien varrella monissa yrityksissä rutistamisesta ja reaktiivisesta työnteosta on pikku hiljaa kuitenkin kehkeytynyt satunnaisen työkalun sijaan tekemisen standardi. Pitkäksi venyneet työpäivät, ylitöiden kirjaamattomuus ja jatkuva venyminen saattavat olla muodostuneet talon tavaksi. Uusien ihmisten tullessa taloon kukaan ei edes kehtaa nostaa asiaa esiin, koska ajatellaan, että näin asiat täällä toimivat. Ne, ketkä eivät tahtia kestä, lähtevät pois. Jossain kohtaa on kuitenkin toimittu virheellisesti, jos toimintaa ei voida pyörittää kannattavasti kestävällä työtahdilla. Tällöin on kyse vakavista systeemisen tason ongelmista, joille ollaan monesti yritysten sisällä itse täysin sokeita. Kiireessä menetetään kyky reflektoida toimintaa ja nähdä iso kuva.
Kiireen kulttuuriin ajaudutaan yleensä tiedostamatta, mutta sen eliminointiin vaaditaan kuitenkin tietoinen päätös ja selkeitä toimia. Jos siitä halutaan irti, tulee tahtotila viestiä kaikille ja muuttaa suhde kiireeseen selkeän kriittiseksi. Tämä ei tarkoita, etteikö töitä edelleen tehtäisi ahkerasti, mutta väkisin puristamiseen ja ylikuormittumisen signaaleihin tulee tarttua heti. Johto on tässä tärkein esimerkki. Mikäli esimiehet ovat kiireisiä, se jalkautuu työyhteisön tavaksi ja odotukseksi kaikille muillekin. Näin käy, vaikka missään vaiheessa kukaan ei sanoisi, että tätä odotetaan kaikilta.
Organisaation, osastojen ja tiimien kannattaa miettiä, että mikä on työtahti, jota voi toteuttaa ikuisesti (sustainable pace). Jos nykyistä tahtia ei voi toteuttaa jatkuvasti, niin sitten tulee miettiä keinoja, miten tahtia voidaan keventää kannattavuus säilyttäen. Onko toimintatavoissanne kitkaa? Onko prosesseissa ylimääräisiä vaiheita? Onko teillä tuotteita, jotka ovat kannattavia vain kestämättömällä työtahdilla? Jos on, niin voiko niiden kannattavuutta parantaa tai keskittyä myymään jatkossa vain kannattavia tuotteita?
Yksilötasolla tehokkain lääke kiirettä vastaan on viisas itsensä johtaminen. Työn johtaminen siirtyy jatkuvasti enemmän yksilöille, mutta kaikilla ei ole tarvittavia itsensä johtamisen taitoja esimerkiksi työn suunnitteluun ja priorisointiin. Esimiesten tehtävä onkin toimia työntekijöiden sparraajina ja tukijoina tämän asian suhteen. Ilman itsensä johtamisen taitoja yksilöt lipuvat reaktiiviseen tekemiseen ja kiireeseen, joka helposti leviää koko työyhteisöön, yleisestä tahtotilasta riippumatta.
Yksi vastalääke on myös K-sanan käytön lopettaminen. Tämä voi kuulostaa vitsiltä, mutta kokemuksen perusteella se toimii. Kun tulee tietoiseksi sanan käytön runsaudesta, niin alkaa havaita myös ajattelumalleja sen taustalla. Jos on paljon tekemistä, se tarkoittaa paljon töitä, ei K-sanaa. Jos on vähän aikaa, se tarkoittaa priorisointia, ei K-sanaa. Tähän samaan liittyy myös aikamääreiden selkeä viestintä. “Kiireellinen” tai "ASAP" eivät varsinaisesti tarkoita mitään, jos sellaiseksi määriteltyjä tehtäviä on monia, kuten kiireen kulttuureissa on tapana olla. Selkeyden edistämiseksi kaikille tehtäville kannattaa olla kelloon ja kalenteriin sidottu aito aikamääre, jotta ei ruokita turhaa kiireen tuntua.
“Kiirehän on hyvä asia, että on koko ajan tekemisen meininki."
Jotkut voivat kokea kiireeseen tarttumisen turhana, koska kokevat itse kiireen positiivisena. Jos tästä herää keskustelua, on hyvä tarkentaa, mitä kiireellä tarkoitetaan. Tuottava, tehokas, päämäärätietoinen ja järkevä työnteko ei tarvitse kiirettä. Päinvastoin, kiire haittaa viisasta tekemistä. Kiireestä toimiminen on reaktiivista, häsläävää, suunnittelematonta, pelon ja paineen ohjaamaa, puolivillaista tekemistä.
“Mutta eihän me voida laiskottelemaan alkaa."
Monille kiire on sama asia kuin tehokkuus, mutta tämä on virheellinen mielleyhtymä. On hyvä selventää, että kiireen kulttuurista luopuminen ei tarkoita laakereilla lepäämistä. Tavoitteena on edelleen tehdä asioita tosissaan ja ottaa vastaan haasteita, mutta niin, että säilytään positiivisen stressin puolella jatkuvan negatiivisen puolelle lipsumisen sijaan. On yksilökohtaista, missä tämä raja menee, mutta on tärkeää, että kaikki kunnioittavat toisten kokemusta heidän omasta jaksamisestaan.
Viisas kitkee kiireen, ei ruoki sitä.
“Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi.”
“Mennään vaikka läpi harmaan kiven.”
“Joutilailla käsillä piru ilkitöitänsä teettää."
Kielemme on täynnä vastaavanlaisia sanontoja ja ajatusmalleja, jotka kertovat suhteestamme työhön ja ahkeruuteen. Ymmärtääkseen nykyistä työelämää on hyvä palata työkulttuurimme historiaan. Suomen kansallisidentiteetti ja työkulttuuri rakentuvat pitkälti sotien ja niistä seuranneen jälleenrakentamisen varaan. Viljapelloilla, metsissä ja tehtaissa tuotanto perustui resurssien maksimaaliseen käyttöön, eli ahkeraan ja rivakkaan työntekoon. Työsuoritukset tehtiin suhteellisen vakaassa ympäristössä, joten paremman tuloksen tekeminen oli selkeää. Tuottavuus kasvoi tekemällä enemmän tunteja tai nopeuttamalla työtahtia.
Kovasta työnteosta ja ahkeruudesta muodostui noihin aikoihin kansallishyveitämme. Kaikki lapset ja nuoret kasvatettiin luontaisesti tähän ajatteluun ja sukupolvien ajan se onkin ollut toimiva malli. Tämän kehityskulun ohessa työhön vaikuttivat taustalla myös teollisen johtamisen mallit, jotka rantautuivat Suomeen 1900-luvun vaihteessa. Kuten kova työ, liukuhihna-ajattelukin toimi varsin hyvin, kun johdettiin suorittavaa, fyysistä työtä. Vaikka tuon ajan työoloja ei nykymittapuulla voi pitää kovinkaan inhimillisinä, oli työn johtaminen sentään jokseenkin linjassa työn tuottavuuden kanssa.
“2010-luku oli sähläyksen vuosikymmen.” - Minna Huotilainen, aivotutkija
Vuosisata myöhemmin, pidämme kovaa työntekoa edelleen hyveenä, vaikka meidän pitäisi jo kyseenalaistaa soveltuuko se tämän päivän työhön. Suuri osa ihmisistä on siirtynyt tietotyöhön, joka on monella tapaa suorittavan työn vastakohta. Tärkein ero niiden välillä liittyy työn luonteeseen. Ajatustyössä työn vaatimukset perustuvat tiedon käsittelyyn ja uuden tiedon tuottamiseen. Teollisen työn tapaan ajatustyössä ei kuitenkaan ole tavoitteena maksimoida tuotosta eli ajattelun määrää, vaan sen laatu ja vaikuttavuus. Laadukkaita ajatuksia ei tuoteta olemalla kiireisempiä, puskemalla kovempaa tai lisäämällä työtunteja. Niitä saadaan aikaiseksi luomalla puitteet mielen optimaaliselle toiminnalle ja oikeiden asioiden tekemiselle laadukkaasti. Nykyään työn laatu on yhtä kuin ajattelun laatu.
Valitettavasti kaikki eivät ole vielä omaksuneet tätä uudempaa käsitystä siitä, mikä on tehokasta ja ennen kaikkea laadukasta työtä. Vanhojen ajattelumallien päälle lisämausteen tuovat työelämän tuoreet muutokset, kuten työnkuvien sirpaloituminen sekä avokonttoreiden ja älylaitteiden yleistyminen. Näiden ristitulessa tietotyötä tehdään kiireisessä ja kaoottisessa ympäristössä, jossa monet ihmiset toimivat oman jaksamisen ja stressinsietokykynsä rajoilla. Moni kokee hukkuvansa tietotulvan ja tekemisen määrän alle. Työelämässä on jatkuva tarve saada aikaiseksi enemmän vähemmillä resursseilla. Loppuunpalamisia tapahtuu runsaissa määrin, eivätkä alle 30-vuotiaiden burnoutit ole enää poikkeuksia. Tilanne on kestämätön.
Suoraviivaisin ratkaisu olisi työn vähentäminen, mutta se toimii usein vain yksilön tasolla. Niinpä meidän täytyy miettiä ratkaisuja, jotka ovat hyödyksi sekä yrityksille että työntekijöille. On löydettävä keinoja, jotka mahdollistavat nykyisen tuottavuuden tason, mutta eivät polta ihmisiä loppuun, ja mieluiten kasvattavat motivaatiota, luovuutta ja kokemusta työn merkityksellisyydestä.
Nykyistä työelämää voisi kuvata siten, että moni ajaa kovaa, mutta liian pienellä vaihteella. Tämä johtaa siihen, että ajatustyön moottorina toimivat aivot käyvät kovilla kierroksilla ja tuottavat paljon turhia päästöjä ylimääräisen stressin muodossa. Yksittäisen kauppareissun voi ajaa helposti liian pienellä vaihteella, mutta päivästä toisen tällainen ajotapa ei ole kestävää. Työelämässä ei ole koetta, jossa inssiajon tapaan tarkistettaisiin kyky taloudelliseen työskentelyyn. Jokainen hyötyisi viisaista työtavoista, mutta kasvatuksessa meille on opetettu vain ajamaan kovaa, kunnes kieleke tulee vastaan. Siirtyäksemme työmme ohjaksiin, täytyy meidän opetella paremmille ja viisaammille tavoille.
Yksilöiden osaamisen ja ajattelun ohessa vastuu on myös johtamisella, koska se toimii vahvistimena ja suunnannäyttäjänä kaikelle työyhteisön sisällä. Johtamisessa tulisi siirtyä ohjaamaan toiminta kulkemaan “pienimmän vastuksen kautta” sekä irroittautumaan väkisin tekemisestä. On tärkeää, että kaikilla organisaation tasoilla pyritään viisaaseen tekemiseen ja puskemisen välttämiseen. Kovan työnteon ei tulisi olla tapa tai itseisarvo, vaan työkalu, joka otetaan käyttöön mahdollisimman harvoin. Tämän toteutumista voi ajatustyössä pitää johtamisen onnistumisen merkkinä. Esimiesten, johtajien ja HR:n tulee huolehtia siitä, että työntekijät eivät jatkuvasti paina töitä “laikka punaisena” ja polta itseään loppuun. Lisäksi on hyvä muistaa, että esimiesten omat toimintatavat skaalautuvat yhteisöön, joten esimiesten on tärkeää toimia itse viisaan tekemisen esimerkkeinä.
Syvään juurtuneista ajattelumalleista ei ole helppoa päästää irti, varsinkaan jos niiden parissa on kasvanut pienestä pitäen. Petollista on, että monille nämä ajattelumallit ovat myös tuottaneet tuloksia, tai ainakin näiden ajattelumallien ansioksi monet tuloksensa mieltävät.
“Eihän tässä nyt voi laiskottelemaan tai downshiftaamaan alkaa.”
“Miten me muka pidetään tämä homma pystyssä, jos ei tehdä kunnolla töitä.”
Mikäli ajatus työtahdin inhimillistämisestä kestävälle tasolle saa aikaan edellä kuvatun tyyppisiä vastareaktioita, niin asiaa voi käsitellä työn tavoitteen kautta. Sitkeimmät jäärätkin ovat yleensä sitä mieltä - toivottavasti - että työn tavoite on töiden saaminen valmiiksi laadukkaasti ja aikataulussa, ei raataminen itsessään. Niinpä kestävää työtahtia voi perustella sillä, että on hyvä asia, mitä vähemmällä kitkalla ja kärsimyksellä tuohon tavoitteeseen voidaan päästä. Läpi harmaan kiven menemättä jättäminen ei tarkoita, että työt jäisivät tekemättä tai että ne tehtäisiin huonommalla laadulla, päinvastoin.
Toinen reitti käsitellä asiaa ovat tilastot. Kestämätön työtahti tuottaa uupumista, sairauspoissaoloja, lisääntyneitä virheitä työssä sekä työmotivaation ja luovuuden heikentymistä. Näistä on kaikista yleisiä tutkimustuloksia, mutta osan voi usein nähdä myös yrityksen omista tilastoista. Edellä mainitut taas johtavat tuottavuuden laskuun, vaikka alunperin kestämättömään työtahtiin on päädytty juurikin tuottavuuden nostamisen takia. Tilastot tarjoavat siis sekä inhimillisiä että taloudellisia perusteluita vanhoista ajattelumalleista luopumiselle. Tuskin kukaan haluaa tuottaa työkavereilleen inhimillistä kärsimystä, saati rapistuttaa yrityksen toiminnan edellytyksiä taloudellisesti.
Tietotyötä tulee johtaa laatu edellä.
Flow on elämän suola. Se saa elämän maistumaan paremmalta ja tuntumaan merkityksellisemmältä. Ihmisillä on taipumus luontaisesti päätyä aktiviteettien ja töiden pariin, jotka tuottavat heille flow’ta. Jos mietit lempiharrastuksiasi, niin pääsetkö niissä kevyempään tai syvempään flow-tilaan? Tässä tekstissä avataan sitä, miten voit lisätä flow’ta harrastuksissasi ja saada virtausta elämääsi.
Flow on mielentila, jonka jokainen tuntee, mutta ei välttämättä tiedä tietävänsä. Se on tila, jossa pystyt syventymään ja keskittymään tekemiseen täysin. Aika rientää ja muu maailma unohtuu ympärillä. Tekeminen on vaivatonta, vaikka tekisit vaativaa suoritusta. Flow-tilassa olet parhaimmillasi asiassa kuin asiassa ja myös tunnet olosi parhaaksi. Mennessäsi urheilutapahtumaan tai konserttiin, menet katsomaan ihmisiä flow’ssa. Se ei kuitenkaan ole urheilijoiden ja taiteilijoiden yksinoikeus, vaan kyky päästä flow-tilaan on biologisesti meillä kaikilla synnyinlahjana. Voit kokea flow'ta lähes minkä tahansa asian parissa: neuloessa, juostessa, joogatessa ja syvissä keskusteluissa.
Flow-osaaminen yhdessä aktiviteetissa edesauttaa flow’n kokemista muualla elämässä.
Ensinnäkin, harrastat todennäköisesti asioita, joista pidät, jolloin haluat luontaisesti olla niissä myös taitavampi. Mitä taitavampi jossain olet, sitä mielekkäämpää sitä on tehdä. Riippumatta siitä, kilpailetko kyseisessä aktiviteetissa tai voitko edes vertailla itseäsi muihin. Pelkästään kehittyminen suhteessa omaan taitotasoon on palkitsevaa, ja flow auttaa sinua oppimaan nopeammin. Toisekseen, flow’n vaikutus ei jää vain harrastuksen sisälle, vaan eniten flow-kokemuksia kokevat ihmiset ovat tutkitusti myös onnellisimpia. Lisäksi flow-osaaminen yhdessä aktiviteetissa edesauttaa sitä, että osaat tunnistaa flow'n elementit ja päästä siihen helpommin myös muissa harrastuksissasi ja työssäsi.
Tavoitellessaan flow’ta on hyvä tietää flow’n neljä edellytystä, jotka pätevät riippumatta harrastuksestasi. Ne ovat haasteen ja osaamisen sopiva suhde, kirkas tavoite, välitön palaute ja keskittynyt huomio. Näiden tulisi olla edes jossain määrin kunnossa, jotta flow-tilalle on olemassa edellytykset. Useissa harrastuksissa ne ovat jo luonnostaan varsin hyvässä kunnossa, mutta mitä enemmän edellytyksiä vaalit, sen parempi. Niiden toteutumiseen ei kuitenkaan kannata takertua, vaan joskus on vain toimittava niissä olosuhteissa, mitkä on tarjolla. Esimerkiksi keskittyminen haastavissa olosuhteissa tai muiden silmien alla on arvokas taito itsessään, joka ruokkii myös flow’ta.
Edellä mainituista ensimmäinen on flow’n kultainen sääntö. Liian suuri haaste ahdistaa ja liian kevyt haaste tylsistyttää. Flow on huippusuorituskyvyn tila, johon ei voi päästä, ellei ole haastetta, johon vastata. Mitä taitavampi harrastuksessasi olet, sitä syvempään flow’hun voit päästä, koska tekeminen ei katkea niin usein taitotason rajoitteisiin. Esimerkiksi aloittaessasi skeittauksen voi flow olla kaukana, koska jo pelkkien perustemppujen kanssa on vaikea pysyä laudan päällä. Mitä enemmän kuitenkin haastat itseäsi, sitä useammin pääset flow’hun, ja sitä enemmän taitosi kehittyvät. Flow on siis itseään ruokkiva tila sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.
Hyvä haaste on sellainen, jonka kohdatessa taipuu, muttei taitu.
Toinen edellytys on kirkas tavoite. Mitä selkeämmin ja kirkkaammin tiedät, mitä olet tavoittelemassa ja tekemässä, sitä paremmat edellytykset sinulla on päästä flow’hun. Kaikki epäröinti ja analysointi vie flow’sta poispäin. Tämä pätee niin yksittäiseen suoritukseen, kuten siveltimen vetoon, kuin isompaan kuvaan, kuten maalauksen lopputulokseen.
Kolmas edellytys on välitön palaute. Palaute ei tarkoita vain ulkoista, sanallista palautetta, vaan kaikkea tietoa, mitä saat tekemisestäsi. Esimerkiksi alppilaskija saa joka sekunti suuren määrän tietoa rinteen, suksien ja aistiensa kautta. Mitä enemmän ja laadukkaampaa palautetta tekemisestä saat, sitä helpompi sinun on hienosäätää tekemistäsi lennossa. Tästä syystä urheilu, taide ja videopelit tarjoavat hyvin flow’ta, koska niissä näet ja koet välittömästi, miten hyvin suoritus sujuu. Jos pystyt parantamaan palautetta tekemisessä aktiivisesti tai vielä pyytämään sitä erikseen, aina parempi.
Neljäs edellytys on keskittynyt huomio. Flow on syventymisen tila, joka vaatii huomion kiinnittämistä yhteen asiaan. Voit hyödyntää kaikkea osaamistasi vain, jos huomiosi on suunnattu pelkästään tekemiseen. Mikäli keskittyminen häiriintyy jatkuvasti joko ulkoisten häiriöiden tai mielensisäisen harhailun takia, flow’hun pääsy on vaikeampaa.
Edellä kuvattujen edellytyksien lisäksi harrastuksissa on erityisen tärkeää pyrkiä poistumaan itsen tieltä. Se voi kuulostaa hassulta ajatukselta, joten selvennetään hiukan. Flow on väliaikaisen hypofrontaalisuuden tila, joka tarkoittaa sitä, että flow’ssa aivojesi etuaivolohko hiljenee. Tämän myötä sisäinen puhe ja itsekritiikki vähenee, huomio on itse tekemisessä ja osaaminen pääsee “virtaamaan läpi” ilman ylimääräistä miettimistä. Tästä syystä lapset ovat luontaisesti niin taitavia flow’hun pääsemisessä, koska lapsilla ei ole aikuisten kaltaista taipumusta ylianalysointiin ja itsekritiikkiin. Toisin sanoen, me aikuiset olemme yliajattelumme kanssa ajoittain "itsemme tiellä”. Joskus on hyvä vain heittäytyä tekemiseen.
On hyvä tunnistaa, milloin kannattaa vain tehdä ja milloin reflektoida. Kun työpaikan salibandyvuorolla olet laukaisemassa palloa kohti maalia, sinun ei kannata analysoida ranteen asentoa, vaan vain laukaista. Jos laukaisu oli täysin susi, niin voit miettiä, olisiko esimerkiksi mailan tai kehon asennossa jotain korjattavaa. Analysointi ja epäröinti yleensä heikentää suoritusta, jos se tehdään suorituksen aikana. Siksi on tärkeää heittäytyä ja keskittyä ensisijaisesti suoritukseen itseensä.
Viimeisenä vinkkinä tärkeää on tekemisen ilo. Hampaat irvessä vääntämisellä saattaa pystyä suoriutumaan suhteellisen hyvin, mutta kovin virtaavalta se ei tunnu. Mitä enemmän yrität puristaa väkisin, sitä kauemmas flow pakenee. Haastetta tulee kyllä olla - hyvä ohjesääntö siihen on pitää sellainen taso, jossa taipuu, muttei taitu. Haasteen tulisi kuitenkin kummuta tekemisestä, ei oman pään sisäisestä ylipuskemisesta. Jos mietit urheilijoita, niin harvoin he ennen starttia elämöivät ja meuhkaavat. Päinvastoin he pyrkivät hakemaan rauhallista mieltä ja rentoa kehoa. Parhaat suoritukset lähtevät rentoudesta, josta syntyvät myös flow ja tekemisen ilo.
Jos sinulla heräsi kipinä flow’hun ja sen lisäämiseen harrastuksissa, arjessa ja elämässä, osallistu Driim-kurssilleni Flow-tila. Sieltä löydät 18 videon sarjan täynnä flow-tietoutta sekä käytännön vinkkejä ja harjoituksia. P.S. koodilla FLOW saat -15% alen vuositilauksesta.
Työn flow’n puuttuminen on nihkeä ja kuluttava tila. Jatkuvasti ei voi olla flow’ssa, eikä se ole tavoite, mutta täysin flow-tilaton työ muuttuu pidemmän päälle raskaaksi ja tekemisen ilo katoaa. Työ on niin iso osa elämää, että kuluttavana koettu työ voi saada koko elämän tuntumaan vähemmän merkitykselliseltä ja inspiroivalta. Samoin kuin hyvinvoinnissa yleisesti, negatiivinen kokemus työstä ja siitä seuraavat stressi ja ahdistus voivat luoda noidankehää, jossa on yhä vaikeampi löytää tekemisen iloa tai flow’ta jatkossakaan. Tämä teksti antaa sinulle ajattelumalleja ja keinoja, joilla voit muuttaa kurssiasi virtaavamman työskentelyn suuntaan.
Laivan suunnan kääntäminen ei tapahdu hetkessä, mutta on kuitenkin lähes aina mahdollista - aste kerrallaan.
Ennen varsinaisia vinkkejä on mainittava tärkeästä taustatekijästä. Moni suomalainen on tottunut käyttämään ankaruutta polttoaineena ja väkisin puristamista työkaluna, mutta ne eivät ole kestäviä keinoja. Mitä haastavampi ja väsyneempi oma tilanne on, sitä kuluttavampaa ankaruuden, vaativuuden ja puristamisen käyttäminen on. Siinä tulee vain kaivettua itseään syvemmälle kuoppaan. Elämässä ja työssä on toki hetkiä, jolloin asiat on vain pakko tehdä irvistys naamalla, mutta sen ei kannata olla jatkuva tapa. Etenkään ajatustyössä väkisin tekeminen ei toimi, koska tavoitteena on ajattelun laatu, ei määrä. Eikä laadukasta ajattelua voi puristaa itsestä ulos, vaan se syntyy rennosta lähtötilasta.
Anna siis itsellesi anteeksi se, että et ehkä ole juuri tänään tai näinä aikoina ole parhaimmillasi. Nopein ja kestävin polku päästä takaisin oman kyvykkyyden ylärajoilla toimimiseen on luoda rauhallinen ja rento tilanne toimia, koska siitä syntyy oma sen hetken huippusuorituksesi - lähtökunnosta riippumatta. Itsen syyttelyllä, häpeällä tai ankaruudella et voita mitään - itsemyötätunnolla kyllä.
Teoriassa flow-tilan lisääminen koostuu samoista elementeistä riippumatta siitä, kuinka paljon flow’ta työssään kokee. Käytännössä eri lähtökohdissa keskittymisen kohteiden kannattaa kuitenkin olla hiukan erilaiset. On hyvä muistaa, että flow ei ole itseisarvo, vaan työtä tukeva “työkalu”. Työn päätavoite ei ole flow, vaan lähtökohtaisesti työn aikaansaanti laadukkaasti. Tärkeää on myös inhimillinen kulma, joka vaatii edellisen lauseen loppuun lisäyksen: ilman ylikuormittumista. Flow-tilaan pääseminen työssä on toki iso plussa, ja se tapahtuu tiettyjen edellytysten rakentuessa pohjaksi. Samat edellytykset pätevät onneksi niin työn tavoitteen kuin flow’n edistämiseen, joten flow'n tavoittelu ei juuri koskaan ole kompromissi työn tavoitteen suhteen.
Tämä teksti lähtee siitä, ettei työpaikkaa oltaisi vaihtamassa, niin pysymme yksinkertaisemmassa raamissa. Joskus sekin on aidosti paras vaihtoehto, mutta kuitenkin radikaali sellainen - lähtökohtaisesti kannattaa kääntää muut kivet työn kehittämiseksi ja työn mielekkyyden hakemiseksi. Uuden työn aloittaminen voi olla innostavaa ja kivaa vaihtelua, mutta on kuitenkin aina suuri elämänmuutos. Toisekseen, tässä tekstissä ei puida laajemmin esimiehen ja kollegoiden kanssa asiasta juttelemista, koska työtehtävät ja -tilanteet ovat niin moninaisia. Ehdottomasti oma tilanne työn mahdollisen kuluttavuuden tai inspiraatiottomuuden kannalta on hyvä nostaa esiin ja keskustella siitä, jotta voitte yhdessä miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Vaikkei asialle voisi suoraan tehdä mitään, niin jo sekin, että esimies tietää asiasta on hyvä juttu, koska tällöin sitä voidaan huomioida tulevan työkuormituksen osalta.
Kaikkia seuraavana mainittuja keinoja tukevat yleinen päivien suunnitteleminen ja rutiinit, joista voit lukea lisää aiemmin kirjoittamastani artikkelista Näin rakennat virtaavan eritysarjen.
Flow-tilan edellytykset työssä rakentuvat vireystilan, keskittymisen ja haastavuuden pohjalle. Keskity ensin näihin, koska ilman näitä esimerkiksi viisaiden työtapojen ja luovuudellisten keinojen vaikutus voi jäädä puolitehoiseksi.
Tietotyössä tavoitteena on hakea pohjalle sopiva vireystila, eli ei liian alhainen eikä myöskään liian korkea. Työpaikoilla näkee usein kahvizombeja, jotka ovat väsyneinä juoneet monta kuppia kahvia, ja päätyneet ylivireään tilaan - tämä ei palvele työhön keskittymistä, vaikka tuottaakin energisemmän olon. Vireystila laajemmin pohjautuu hyvinvoinnille, eli klassiselle kolmikolle: uni, ravinto ja liikunta. Niistä on kaikista internet täynnä tietoa ja suurin osa ihmisistä kyllä tuntee perusjutut - ne myös riittävät. Tietotyössä sinun ei tarvitse olla huipputikissä ja omata pyykkilautavatsaa, mutta kuitenkin peruskunnossa siihen, että pysyt virkeänä ja jaksat tehdä normaalin mittaisia työpäiviä. Jos hyvinvointisi on syystä tai toisesta ei niin optimaalisissa kantimissa, esimerkiksi vastasyntyneen lapsen myötä, niin tällöin sinun kannattaa keskittyä vahvasti perusasioihin ja palautumiseen sekä minimoida stressi, johon voit itse vaikuttaa. Esimerkiksi kovaa treenaamisen ja salituloksien kehittymisen ei kannata olla ykköstavoite, jos muu hyvinvointi on romahtamaisillaan.
Mitä enemmän pakka on levällään, sitä tärkeämpää on miettiä, mikä on olennaista ja keskittyä siihen.
Toisena pohjatekijänä tulee keskittyminen, jota voi pitää tietotyön tekemisen turvallisuutena. Se on erittäin olennaista työnteon kannalta, koska pirstaleisella keskittymisellä et saa työssä aikaiseksi määrää etkä laatua. Tai jos saatkin aikaan määrää, niin tekeminen lipsahtaa helposti turhien asioiden parissa sähläämiseksi. Keskittymistä tulee siis vaalia kaikin tavoin:
Tärkeää on myös olennaisuus - pienessä ja isossa kuvassa. Mitä enemmän pakka on levällään, sitä tärkeämpää on miettiä, mikä on olennaista ja keskittyä siihen. Jos työpäivät ja elämä niiden ympärillä on täyttä kaaosta, niin sitten ei kannata keskittyä todolistan optimaaliseen tyhjentämiseen. Tällöin kannattaa hyväksyä tilanne ja keskittyä välttämättömään minimiin, joka auttaa pitämään pakan kasassa - olennaisin ensimmäisenä.
Liian alhainen haaste työssä ei tuota flow’ta ja voi johtaa pitkäaikaisen työssä tylsistymisen kautta boreouttiin ja sairaslomalle. Tilanne työssä on useimmilla kuitenkin hyvin päinvastainen. Haastetta on liikaa tai haasteita on liian monenlaisia - mahdollisesti molempia. Työssä mukana pysyminen on jatkuvaa sinnittelyä ja ylikuormittumista, viikonloput ja lomat menevät palautuessa. Haasteiden määrästä ja laadusta riippumatta olisikin tärkeää, että saavuttaisit työssä jonkinasteisen hallinnan tunteen. Kaikkea ei voi kontrolloida, koska asiakkailla ja kollegoilla on aina lusikkansa sopassa. Hallinnan tunnetta voi kuitenkin lähteä hakemaan siitä, että olet tietoinen siitä, mitkä asiat ovat hallinnassasi ja mitkä eivät. Niistä asioista, joihin et voi vaikuttaa välittömästi etkä välillisesti, ei kannata ottaa lisätaakkaa. Sen sijaan huomio kannattaa kiinnittää niiden asioiden parantamiseen, joihin voit vaikuttaa. Tämä palauttaa hallinnan tunnetta riippumatta siitä, kuinka paljon hallintaa sinulla absoluuttisesti on asioista.
Yksi toimiva asia ja ratkaisu kerrallaan.
Työhön liittyvää stressiä (artikkeli stressistä ja flow’sta) voi hahmottaa jakamalla työn vaatimukset esteisiin ja haasteisiin. Esteet, kuten työntekoa estävät häiriöt, tuottavat rasitusta ja voivat johtaa ylikuormittumiseen, kun taas haasteet voivat toimia positiivisella tapaa tekemiseen ja flow’hun virittäjinä. Olennainen asia työn haastavuudessa on kitkeä esteitä pois siinä määrin kuin se on mahdollista. Osa esteistä syntyy organisaation toimintatavoista, mutta osa esteistä tulee luotua omatoimisesti. Ylimääräistä haastavuutta tuottavat esimerkiksi monen asian tekeminen yhtaikaa, kiireen korostaminen, töiden suunnittelemattomuus sekä vireys- ja keskittymistilan omatoiminen turmeleminen. Jos esteet taas tulevat organisaation puolelta, kannattaa ne ottaa keskusteluun oman tiimin ja esimiesten kanssa, jotta voitte yhdessä miettiä, voisiko niille tehdä jotain. Pienetkin parannukset ovat askelia eteenpäin ja organisaatiotason esteet vaikuttavat monen ihmisen työhön. Kukaan tuskin tarkoituksellisesti pyrkii haittamaan kollegoiden työntekoa, mutta näin käy helposti vahingossa, kun esimerkiksi viestintäkäytännöistä ei ole sovittu.
Tällöin sinun kannattaa aloittaa jostain. Tekeminen voi virrata vain, jos ensin tekee jotain. Etenkin luovan tekemisen kanssa toimii se, että tekee vain jotain, vaikka kuinka huonolaatuista - parannella ja viimeistellä voi jälkikäteen. Mikäli tekeminen tuntuu vastahankaiselta ja olet päätynyt vain tuijottamaan näyttöruutua, päätä tehdä valittua tehtävää 10 minuuttia. Jos tehtävä senkin jälkeen tuntuu vastahankaiselta, jätä se myöhemmäksi. Usein kuitenkin käy niin, että pikkaisen tekemiseen lämmettyäsi ja orientoiduttuasi koko 10 minuutin aikaraja unohtuu täysin.
Tässä on olemassa toki myös toinen ääripää. Jos et vain millään pysy hereillä tai muusta syystä voi keskittyä lainkaan, niin väkisin puskeminen ei ole viisain ratkaisu. Joskus tulee vain jättää tekeminen myöhemmäksi ja pitää tauko tai vaihtaa helpompaan tehtävään.
Kaikkien näiden suhteen, muista pitää itselläsi realistiset odotukset. Ylisuuret odotukset ovat tie pettymyksiin ja lisästressiin. Jos olosuhteet ovat kaoottiset, aivosi ylikierroksilla ja hallinnan tunne mennyttä, niin epäratkaisukeskeinen lisästressi ei auta tilannetta. Vertauskuvana toimivat nukahtamisvaikeudet: niihin ei auta se, että stressaat nukahtamista, katsot jatkuvasti kelloa ja mietit, kuinka heikosti tulet huomenna jaksamaan.
Et voi käskeä aivoja olemaan ajattelematta negatiivisia asioita, joten sinun kannattaa kiinnittää huomio siihen, mikä toimii ja on varmaa. Yhdysvaltain armeijan navy seal -joukot toimivat hyvin epävarmoissa ympäristöissä ja he mallintavat taistelutilanteita siitä lähtökohdasta, minkä he voivat tietää varmaksi ja mitä he voivat kontrolloida. Yleensä hyvin vähän, mutta siitä on silti parasta lähteä liikkeelle taktiikan suunnittelussa. Samoin kannattaa toimia sinun - yksi toimiva asia ja ratkaisu kerrallaan. Joskus asialle ei vain voi tehdä mitään, joten silloin sen on vain annettava olla. Palaten uneen: se tulee, kun tulee.
Jos koet flow’ta harrastuksissa tai muilla osa-alueilla elämässä, niin mieti, onko siellä jotain mitä voisit ammentaa työssäsi, esimerkiksi tekemisen puristamattomuuden ja rentouden kannalta
Toivottavasti nämä auttavat sinua eteenpäin. Vaikka elämä olisi kaaosta ja kokisit saavasi aikaiseksi erittäin vähän, keskity perusasioiden ylläpitoon, koska ne luovat pohjan työn flow’lle nyt ja myöhemmin. Perusasioihin keskittymällä tekeminen virtaa ennemmin tai myöhemmin.
Laajemmin aiheesta ja flow’hun virittäytymiseen työssä löydät vinkkejä kirjasta Flow-tila - Tietotyön viisain vaihde:
Haluamme auttaa sinua pääsemään flow'hun. Saat kirjeessä viikottain vinkkejä, työkaluja ja näkökulmia miten työskentelet viisaasti, virtaavasti ja valmentavasti.
Maistiaisena ja introna sisältöihimme saat samalla 16-sivuisen Viisaan työn oppaan.
