Törmäsin viikonloppuna lepomoraalin (rest ethic) käsitteeseen ja se kolahti heti. Puhumme usein työmoraalista, mutta lepomoraalista hyvin harvoin, vaikka jokaiselta meistä molemmat löytyvät.

Työ- ja lepomoraalien vahvuus kuitenkin vaihtelee vahvasti yksilöittäin. Tärkeää on tarkastella etenkin niiden vahvuuksien suhdetta, koska korkea työmoraali tarvitsee rinnalleen korkean lepomoraalin ja toisinpäin.

Epätasapaino moraalien välillä tulee tuottamaan kitkaa ja haasteita ennemmin tai myöhemmin. Ei ole tervettä, jos lepäät vain silloin kun et enää jaksa toimia. Sekään ei ole kovin hedelmällistä, jos toimit aina vasta sitten kun on pakko.

Mitä lepomoraaliin kuuluu? Se miten suhtaudut lepäämiseen kokonaisuutena ja miten näet palautumisen merkityksen, miten korkea prioriteetti lepääminen on sekä millä tavoilla ja rytmillä toteutat lepoa.

Kyse ei ole vain siitä, että ajattelet levon olevan tärkeää, vaan myös siitä miten toimit käytännössä. Eli pyhitätkö levolle aidosti tilaa ja aikaa, jota siihen tarvitaan. Vai odottaako lepo sopivaa hetkeä, jonka tekeminen antaa jossain kohtaa myöten?

Reflektoi:

Onko lepomoraalisi työmoraalisi tasolla?

Miten huomioit lepoa (työ)arjessasi? Näkyykö se päivissäsi?

Miten huomioit lepoa isommassa kuvassa? Löytyykö lepoa kalenteristasi?

Toivon sinulle levollista (työ)viikkoa 🙏

- Jussi

‍
Mikäli oivalluttava syväupotus tämänkaltaisiin teemoihin kiinnostaa, niin kurkkaa tarjoamani puheet ja valmennukset työyhteisöille.

Kirjoittelen tätä kirjettä itäberliiniläisessä kahvilassa, joten tämän hetken mielipiteeni voi olla vinoutunut, mutta sanoisin niiden merkityksen olevan suuri. Tietotyössä kun ei merkkaa ajattelun määrä, vaan ajattelun laatu.

Usein työnteon tarkastelussa keskitytään toimintaan ja suoritteiden tekemisen tapaan. Palautuminen pois lukien näkökulma on harvemmin siinä miten ei-tekemisen aika vaikuttaa tekemiseen. Ei-työnteolla nimittäin voi olla muutakin kuin palauttavaa arvoa irtiottojen muodossa.

Irtiotoilla tarkoitan tilanteita, joissa mieli otetaan pois tuttujen kaavojen parista. Tämä voi tarkoittaa hetkellistä irtiottoa, kuten taukoa tai kahvilaan työskentelemään menoa, tai suurempaa, kuten lomaa tai muuta isompaa ympäristön vaihtamista.

Irtiottojen yksi päähyöty on tuttujen kaavojen ja ajattelumallien rikkoutuminen (depatterning). Tätä rikkoutumista olisi hyvä olla arjessa mukana pieninä annoksina ja suurempina annoksina harvemmin. Tähän voivat toimia niin luonto, uudet kokemukset, retriitit kuin teknon tahtiin tamppaaminen. Kunhan mieli pääsee irti arjen kaavoista.

Toinen päähyöty ovat uudet kaavat (patternit) ja näkökulmat. Toki kaavojen rikkoutuminen jo itsessään saa ajattelemaan asioita uusista näkökulmista, mutta irtiotot voivat tarjota uusia kaavoja ja näkökulmia myös ulkoisen havainnoinnin kautta. Esimerkiksi pelkkä luonnon katseleminen tarjoaa meille lukuisia kaavoja hahmottaa asioita, ilman että edes yritämme opetella mitään.

Edellä mainituilla on suuri merkitys ajattelun laadulle. Nykytyön ympäristö vaatii jatkuvasti uusia, luovempia ja tehokkaampia tapoja hahmottaa ongelmia. Niinpä on tärkeää millä kaavoilla työssä ratkaistavia ongelmia tarkastelee. Kyse kun ei ole vain ongelmien ratkaisemisesta, vaan myös ongelmien tarkoituksenmukaisesta kehystämisestä ja hahmottamisesta.

Usein ihmisillä tulevat irtiotoista mieleen nautintokeskeiset eli hedonistiset irtiotot, mutta ne voivat olla myös kasvuun, oppimiseen tai merkityksellisyyteen keskittyviä eli eudaimonisia irtiottoja. Jälkimmäisistä on usein enemmän hyötyä työnteolle, mutta olisi mustavalkoista sanoa, ettei sopivasti ajoitetuista hedonistisista irtiotoista olisi myös hyötyä. Lisää irtiotoista ja edellä mainitusta jaottelusta puolentoista vuoden takaisessa podcast-jaksossamme.

Loppuun mainittakoon, että irtiotot ovat työkalu, eivät itseisarvo. Niiden määrää ei ole tarkoitus maksimoida, vaan käyttää niitä tarkoituksenmukaisena työkaluna silloin, kun ajattelu on liian kaavoihin kangistunutta. On tärkeää tunnistaa tilanteet, joissa kaavamaisuus on hyödyllistä. Rutiininomaisuutta ja suorittavuutta tarvitsevan ajanjakson sisällä et halua rikkoa kaavoja, vaan ylläpitää niitä sopivalla tasolla.

Reflektoi seuraavia:

Miten rytmität erilaisia irtiottoja ja onko rytmi sopiva?
Onko irtiottojesi tyyli toimiva ja tarkoituksenmukainen?

Toivon sinulle sopivan irtiottoista (työ)viikkoa 😊
‍

- Jussi

Miksi johdat itseäsi?

Mieti vastauksesi tähän kysymykseen ennen kuin luet pidemmälle. Pohdi myös, että mikä oli intuitiivinen ajatuksesi ja eroaako se järkiperustelu(i)stasi?

Itsensä johtaminen on nykytyössä niin itsestäänselvyys, että harva tulee pohtineeksi miksi sitä tekee. Voit toki pärjätä itsensä johtamisessa varsin mainiosti ilman tämän pohtimistakin, mutta on mielestäni olennaista olla tietoinen kuinka itsensä johtamisen kehystää ja mihin sillä pyrkii.

Joillain itsensä johtaminen on väline tuottavuuden maksimoimiseen. Toisille itsensä johtaminen on keino tehdä kuormittua mahdollisimman vähän.

Tuottavuuden tavoittelu ei sinänsä ole mitenkään väärin, mutta on hyvä tiedostaa miksi sitä tavoittelee. Liittyykö siihen kenties uratavoitteita, halu oppia tehokkaammaksi, halu vapauttaa aikaa läheisten ja harrastusten pariin, vaativuuden tunnelukko tai ajatus tuottavuudesta itseisarvona tai “pakkona”.

Mikäli itsensä johtaminen ja tuottavuus kehystyvät pakolliseksi pahaksi tai osaksi oravanpyörässä olemista, tai ehkä jopa osaksi orjamoraalia, voi niihin rakentua ristiriitainen suhde. Tuottavuus voi muodostua kirosanaksi etenkin jaksamisen ollessa kortilla. Jos on uupunut, niin kaikki puhe tuottavuudesta näyttäytyy helposti negatiivisena ja epäinhimillisenä.

Etenkin jos jaksaminen on heikentynyt uupumiseksi tai loppuun palamiseksi asti, on mielestäni tärkeä tarkastella ennen töiden pariin paluuta, että miten nämä teemat kehystyvät, jotta suhde niihin ei ole vieroksuva. Ne nimittäin voivat nimenomaan auttaa siinä, ettei samaan tilanteeseen päätyisi uudestaan.

Oma vastaukseni kysymykseen

Johdan itseäni itseäni varten. Toki olen yrittäjä, mutta ajattelin näin myös työntekijänä. Minä olen suurin hyötyjä itsensä johtamisestani, työnantaja on välillinen ja toissijainen hyötyjä.

Itsensä johtaminen auttaa minua tekemään asiat pienimmällä mahdollisella kitkalla ja kuormalla. Se taas auttaa minua olemaan palveluksessa sekä elämään hyvinvoivaa, uteliasta, myötävirtaista ja merkityksellistä elämää.

Toivon sinulle kehystietoista viikkoa 😊

‍

Vetääkö jatkuva valintojen tekeminen mielesi solmuun?

Itselläni ainakin. Monesti tuntuu, että hyviä ja jollain tapaa hyödyllisiä vaihtoehtoja on liikaa. Voisi suunnata niin moneen suuntaan ja tehdä niin monia asioita. Varsinkin kun on yrittänyt vuosia kultivoida elämää ja työtilannetta, joissa olisi varaa ja väljyyttä valita mitä tekee.

Loistavia vaihtoehtoja kuitenkin on vähemmän. Ja sekös harmittaa, jos olet mennyt sanomaan hyvälle vaihtoehdolle Kyllä, ja joudut sen takia sanomaan loistavalle Ei.

Miten helpottaa loistaviin vaihtoehtoihin ohjautumista?

Heuristiikat ovat periaatteita ja peukalösääntöjä, jotka systemaattisesti johdattavat halutun suuntaisiin lopputuloksiin yksinkertaisen käsittelyprosessin kautta. Yksi parhaista ja tarttuneimmista heuristiikoista, joita olen vuosien varrella oppinut, on Derek Siversin Anything you want -kirjasta poimittu “Hell yeah or No”. Eli valintahetkissä vaihtoehdot jakaantuvat kategorioihin Totta helvetissä tai Ei.

Tuo periaate on valintatilanteet niin radikaalisti kahtiajakava, että se luo selkeyttä. Mikäli jokin vaihtoehto on varsin hyvä tai kiva, valinta on Ei. Tämä poistaa paljon arpomista valinta- ja päätöshetkistä ja tekee Ei:n sanomisesta helpompaa. Valitset toteuttaa vain asioita, jotka menevät kategoriaan hell yeah. Ja kun sanot useammille asioille Ei, niin sinulla on mahdollisuus valita loistavat vaihtoehdot niiden tullessa eteen.

Mistä tietää mikä on hell yeah?

Olen toteuttanut tuota periaatetta niin, että ollakseen hell yeah, täytyy valinnan olla sekä intuitiivisesti että älyllisesti hell yeah. Näin vältän tilanteet, joissa vain tunne- tai järkiperusteet ratkaisevat - tarvitaan molemmat.

On tärkeää huomioida, että hell yeah ei ole staattinen kategoria, vaan se elää tilanteen mukaan. Mikäli olet aivan solmussa työn ja arjen täyteyden kanssa, niin hyvin harva asia mahtuu hell yeah -kategoriaan. Sitten taas jos olet työttömänä tai opiskelijana etsimässä itsellesi sopivinta suuntaa, niin hyvinkin moni vastaantuleva asia voi olla hell yeah.

Tässä periaatteessa kyse ei aina ole myöskään oman halun mukaisesti toimimisesta, vaan myös siitä mihin olet sitoutunut ja missä ympäristössä toimit. Jos olet osa isompaa työyhteisöä, se saattaa määritellä sinulle mitkä valinnat ovat hell yeah, koska ne ovat esimerkiksi välttämättömiä yhteistoiminnalle tai työnkuvallesi. Samalla tavoin yhteiskunta luo rajoja esimerkiksi laeilla ja säädöksillä.

Uskon, että pitkässä juoksussa hell yeah -valinnat johtavat syvään ja fokusoituneeseen elämään. Ehkä jopa elämään, joka on hell yeah.  Totta kai monta kivaa asiaa menee ohi, mutta on ihan hyvä, että kaikkea ei voi saada. Joskus käy myös niin, että valitset tänään hell yeah -valinnan, ja huomenna tulee tarjolle vielä hell yeahimpi vaihtoehto, mutta tulevaisuutta ei voi ennustaa - kun hell yeah tulee vastaan, siihen kannattaa sitoutua.
‍

Kysy itseltäsi:

Missä asioissa sinulla on valinnanvaikeuksia?
Missä asioissa päädyt usein sanomaan loistovaihtoehdoille Ei?
Voisitko käyttää näissä teemoissa hell yeah or no -periaatetta?

Toivon sinulle selkeiden valintojen viikkoa! Laita toki viestiä, miten tämä valintaperiaate toimii tai on jo toiminut sinulla 😊
‍

- Jussi

‍